RoboAI tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen kokoomajulkaisu tutustuttaa laajaan ja monialaiseen toimintaan

Keskuksen ensimmäinen kokoomajulkaisu kokoaa yhteen 19 asiantuntija-artikkelia Industry, Health, Green ja Intelligent Systems -osakokonaisuuksien teemojen alle.

Naisella on päässään EEG-käyrää mittaava aivopipo.

Tänä keväänä viisivuotisjuhlia viettävä RoboAI on SAMKin ja TUNIn Porin yksikön yhteinen tutkimus- ja tuotekehityskeskus. RoboAI keskittyy alueellisesti tärkeisiin strategisiin vahvuusaloihin, kuten automaatio ja robotiikka, hyvinvointi- ja terveysteknologia, teknologiametallien kiertotalous, älykkäät järjestelmät, tekoäly, data-analytiikka ja optimointi.

Vuonna 2022 RoboAI oli kasvanut jo yli 60 asiantuntijan organisaatioksi ja se päätettiin jakaa neljään osakokonaisuuteen. RoboAI:n menestyksekkään pioneerityön jälkeen SAMKiin on perustettu useita uusia tutkimuskeskuksia, jotka esittelevät toimintaansa kokoomajulkaisusarjassa.

Kokoomajulkaisun esipuheessa tutkimuspäälliköt Pekka Suominen ja Tiina Mäkitalo tuovat esille muun muassa keskuksen alueellisen merkityksen.

– Tekemisemme linkittyy maakuntamme strategioiden ytimeen. Olemme saavuttaneet kansallisesti tunnistetun ja tunnustetun aseman. Toimintakenttämme on laaja; Industry-, Green- ja Intelligent Systems -tiimien teollisuusyritysverkostoista Health-tiimin julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin sote-toimijoihin. Tuottamillamme tutkimuksilla, piloteilla, koulutuksilla ja opetuksella on laajaa vaikutusta Satakunnan teknologiseen kehitykseen lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä.

Tutustu RoboAI:n kokoomajulkaisuun Theseus-palvelussa.

RoboAI tutkimus- ja tuotekehityskeskus: kokoomajulkaisu 2024 

Jaa tämä sivu

SAMK uusi kampus

12 ammattikorkeakoulua valmistelee ehdotusta ammatillisesta tohtoritutkinnosta

Ammattikorkeakoulut haluavat, että Suomi seuraa eurooppalaista kehitystä ja mahdollistaa ammatilliset tohtoritutkinnot. Tavoitteena on Suomen kilpailukyvyn kasvattaminen.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Palkintojenjakotilaisuudessa otetussa kuvassa Arja Laulainen (vas.), Kati Karinharju, Mari Kaunistola ja Anna Sevänen, edessä Jari Kauranen.

Porin kaupungilta esteettömyyden ja saavutettavuuden kunniamaininta soveltavan liikunnan messujen järjestämisestä

Porin kaupunginhallitus ja vammaisneuvosto päättivät viime vuonna uudesta kunniamaininnasta, jolla huomioidaan esteettömyyden ja saavutettavuuden edistämistä Porin alueella. Ensimmäistä kertaa jaettava tunnustus myönnettiin eilen SAMKille ja Porin kaupungille soveltavan liikunnan messujen järjestämisestä.