Porin kaupungilta esteettömyyden ja saavutettavuuden kunniamaininta soveltavan liikunnan messujen järjestämisestä

Porin kaupunginhallitus ja vammaisneuvosto päättivät viime vuonna uudesta kunniamaininnasta, jolla huomioidaan esteettömyyden ja saavutettavuuden edistämistä Porin alueella. Ensimmäistä kertaa jaettava tunnustus myönnettiin eilen SAMKille ja Porin kaupungille soveltavan liikunnan messujen järjestämisestä.

Palkintojenjakotilaisuudessa otetussa kuvassa Arja Laulainen (vas.), Kati Karinharju, Mari Kaunistola ja Anna Sevänen, edessä Jari Kauranen.
Palkintojenjakotilaisuudessa otetussa kuvassa Arja Laulainen (vas.), Kati Karinharju, Mari Kaunistola ja Anna Sevänen, edessä Jari Kauranen.

Messuilla osallistujat pääsivät kokeilemaan soveltavan liikunnan ja paraurheilun lajeja ja toimintavälineitä sekä tutustumaan yhdistysten ja seurojen toimintaan. Messut järjestettiin ensimmäistä kertaa toukokuussa 2024. 

– Tapahtuma onnistui kokoamaan yhteen monipuolisen joukon aiheen parissa toimivia tahoja ja osallistujia sekä lisäämään tietoisuutta soveltavasta liikunnasta. Tietoa lisäämällä ja matalan kynnyksen kokeilumahdollisuuksia tarjoamalla messut tukivat porilaisten ja lähialueiden asukkaiden hyvinvointia ja edistivät liikunnan saavutettavuutta, perustelee vammaisneuvoston varapuheenjohtaja Jari Kauranen

Kunniamaininnan vastaanottivat soveltavan liikunnan ja esteettömyyden asiantuntija, lehtori ja tutkija Kati Karinharju SAMKista sekä erityisliikunnanohjaaja Anna Sevänen Porin kaupungilta. 

– Lämmin kiitos vammaisneuvostolle ja Porin kaupungille huomionosoituksesta. Soveltavan liikunnan messut ovat Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Porin kaupungin vuosia jatkuneen yhteistyön tulos. Tapahtuma on hyvä esimerkki siitä, miten voimme yhteistyöllä edistää kaikkien liikkumista, toteavat Karinharju ja Sevänen. 

Soveltavan liikunnan messut saavat jatkoa, sillä ne järjestetään seuraavan kerran toukokuussa Karhuhallissa. 

Kaupunginhallitus pitää kunniamainintaa tärkeänä avauksena 

Kaupunginhallitus teki päätöksen kunniamaininnan myöntämisen aloittamisesta ja palkittavasta tahosta vammaisneuvoston aloitteesta. 

– Kaupunginhallitus pitää hienona, että vammaisneuvosto ehdotti kunniamaininnan jakamisen aloittamista. Neuvoston rooli kaupungissa on muuttunut vammaispalveluiden siirryttyä hyvinvointialueelle. Tämä tunnustus on luonteva tapa tuoda esiin esteettömyyden ja saavutettavuuden merkitystä kaikissa palveluissa, joiden eteen vammaisneuvostossakin tehdään tärkeää työtä, kommentoi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Laulainen

Kunniamaininnan tarkoitus on kannustaa Porissa toimivia yrityksiä, yhteisöjä ja toimijoita tarkastelemaan omaa toimintaansa esteettömyyden ja saavutettavuuden näkökulmasta. Kunniamaininta myönnetään taholle, joka on merkityksellisesti edistänyt esteettömyyttä ja saavutettavuutta Porin alueella. Teko voi olla pienikin, kunhan se on kohderyhmän kannalta merkityksellinen. 

Jaa tämä sivu

Tanja Vaitiniemi SAMKin kampuksen käytävällä.

Samkilainen kasvo: Tanja Vaitiniemi rakentaa siltoja SAMKin ja yritysten välille

SAMK tekee vuosittain yhteistyötä yli 800 yrityksen ja yhteisön kanssa. Uusi kumppanuusohjelma on yhteistyön laajin ja syvällisin muoto. Mitä tämä oikein tarkoittaa, kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi?

SAMK-campus Pori building.

SAMK ja Åbo Akademi solmivat merkittävän sopimuksen tohtorikoulutuksesta

Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on solminut merkittävän yhteistyösopimuksen Åbo Akademin kanssa tohtorikoulutuksen järjestämisestä.

Neljä henkilöä istumassa sohvaryhmän äärellä.

Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus työikäisten hyvinvoinnin ja työvoiman riittävyyden asialla

Tänä syksynä ensimmäistä syntymäpäiväänsä viettäneen Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskuksen tavoitteena on, että Satakunnassa olisi maan toimintakykyisimmät työikäiset.