Pk-yritykset matkalla kauppoihin eteläisessä Afrikassa – yritysten valmennuksella tulosta

Projekti SME Aisle järjesti toisen pienille ja keskisuurille yrityksille suunnatun delegaatiomatkan huhtikuussa 2019. Kahden viikon aikana projektiryhmä ja yritykset matkustivat Namibiaan, Etelä-Afrikkaan ja Sambiaan.

Companies focusing on maritime and logistics visited the coastal area of Walvis Bay in Namibia and Durban in South Africa during the delegation trip.

Matkalle osallistui yhteensä 31 yritystä Suomesta, Ruotsista, Virosta ja Latviasta. Yritykset edustivat merenkulkua ja logistiikkaa, automaatiota, ICT:tä ja uusiutuvaa energiaa. Delegaatiomatka oli tähän asti projektin mittavin.

Projektin seuraavassa vaiheessa yritykset saavat heille suunniteltua valmennusta. Valmentamiseen kuuluu perehdyttäminen liiketoimintaympäristöön, oikeiden kontaktien luonti ja myös muu yritysten toivoma tuki, kuten tulkkaus.

Tietoa SME projektista ja ajankohtaisista tapahtumista.

Hetkiä huhtikuiselta matkalta:

SME Aisle -delegaatio Namibiassa liiketoimintaseminaarissa. Seminaari toi paikalle yli 150 kiinnostunutta osallistujaa. Kaiken kaikkiaan projekti järjesti neljä vastaavanlaista seminaaria matkan aikana. Kuva: Suomen suurlähetystö Namibiassa

Companies focusing on maritime and logistics visited the coastal area of Walvis Bay in Namibia and Durban in South Africa during the delegation trip.

Kuva. Merenkulkuun keskittyneet yritykset vierailivat Namibiassa myös rannikolla Walvis Bayssa sekä Etelä-Afrikassa Durbanissa.

Kapkaupungissa seminaarin ja satamavierailujen lisäksi delegaatio kävi vierailulla Honkatalot Oy:n (Polar Life House) älytalossa. Rakentamistekniikan ja käytettyjen materiaalien ansiosta talo säästää huomattavasti energiaa verrattuna perinteisin menetelmin rakennettuihin taloihin.

SME Aisle yritykset osallistuivat Agritech-messuille Sambian vierailullaan. Agritech –messut ovat suuri tapahtuma, johon maan presidentilläkin on tapana osallistua. Kuvassa SME Aisle -yritys esittelee tuotteitaan presidentti Edgar Lungulle.

SME Aisle projektin matkan satoa:

Jaa tämä sivu

Neljä henkilöä istumassa sohvaryhmän äärellä.

Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus työikäisten hyvinvoinnin ja työvoiman riittävyyden asialla

Tänä syksynä ensimmäistä syntymäpäiväänsä viettäneen Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskuksen tavoitteena on, että Satakunnassa olisi maan toimintakykyisimmät työikäiset.

Kalle Männistö talvimaisemissa.

Samkilainen kasvo: Kalle Männistö kehittää GEO-oppimisympäristöä SAMKin leivissä sekä tutkii perhosia

Kalle Männistö työskentelee asiantuntijana SAMKin vetämässä Pohjois-Satakunta vihreän siirtymän aalloilla -hankkeessa. Muuten hän toimii biologian ja maantieteen lehtorina Honkajoen yhtenäiskoulussa ja lukiossa, ja sai juuri vuoden opettajapalkinnon ansioistaan näissä oppiaineissa.

Kuva on otettu Kankaanpään kampuksen auditoriosta, joka on täynnä väkeä.

Teknologiaa ja tikkareita – RoboAI Roadshow tarjosi kävijöilleen kirkkaan tulevaisuuskuvan

– RoboAI Roadshown tulo Kankaanpäähän oli meille erittäin merkityksellistä. Olemme iloisia yritysten puolesta, että heillä oli mahdollisuus saada uusinta teknologiatietoa. Tapahtuma oli järjestetty houkuttelevasti ja paikan päällä oli hyvin väkeä, kiittelee Kankaanpään kaupunginjohtaja Mika Hatanpää.