Uutta SAMKissa – simulaatioita kokemusasiantuntijan kanssa

SAMKissa on järjestetty tänä keväänä kokemusasiantuntijoiden koulutusta ja simulaatiotilanteita hoitotyön ja sosiaalialan opiskelijoille sekä työelämätoimijoille. Kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia.

Keskustelu Kokeilimossa. Kaksi opiskelijaa haastatteee kokemusasiantuntijaa pöydän ääressä.

Simulaatioita järjestetään Kokeilimossa. Kuvassa kokemusasiantuntija Noora Ojala (vas.), simulaatiotilanteessa ”Jasmin” ja Nursing-opiskelijat Ridma Senanayake Mudiyanselage ja Clothilde Fem.

Kokemusasiantuntijatoiminnan ideana on lisätä asiakaslähtöisyyttä ja -ymmärrystä. Kysymys on siitä, että ihminen, joka on esimerkiksi kokenut jonkin tietyn sairauden tai kriisin, haluaa kouluttautua kokemusasiantuntijaksi ja jakaa omaa osaamistaan asiakasnäkökulmasta.

– Nykyään onneksi ajatellaan, että parhaaseen lopputulokseen päästään, kun yhdistetään ammattilaistieto kokemustietoon. Siten saadaan palveluiden kehittämiseen uutta näkökulmaa, kertoo lehtori Minna Kahala. Hän toimii myös Satakunnan kokemustoiminnan ohjausryhmässä SAMKin edustajana.

Kahala sanoo, että mielenterveys- ja päihdehoitotyössä ollaan asiassa edelläkävijöitä.

– Meillä kokemusasiantuntijuutta on kehitetty ja ymmärretty aika pitkään. Tekemistäkin on silti vielä.

Simulaatioiden avulla valmennusta erityyppisiin tilanteisiin

Kokemusasiantuntija Noora Ojala koki ainutlaatuisena mahdollisuutena päästä mukaan toimintaa. Hän sai aluksi näyttämötaiteen koulutusta. Kokemusasiantuntijoiden kouluttaminen näyttämötaiteen keinoin on valtakunnallisestikin ainutlaatuista. Koulutuksessa lähdettiin itseluottamuksen vahvistamisesta ja omien vahvuuksien löytämisestä. Koulutuksen jälkeen on järjestetty erilaisia simulaatiotilanteita.

– Olen ollut mielenterveyspuolella asiakkaana noin 12-vuotiaasta asti, ja kokenut monet ala- ja ylämäet erilaisten työntekijöiden kanssa. On tärkeää päästä antamaan opiskelijoille vinkkejä, miten kannattaa ja miten ei kannata toimia, hän kertoo.

Simulaatiot järjestetään SAMKin Kokeilimossa, missä kaksi opiskelijaa kohtaa asiakkaan. Muu luokka seuraa tilannetta videoyhteydellä luokassa. Lopuksi pidetään yhteinen purkutilaisuus, jossa tilannetta käydään läpi. Kokemusasiantuntijalle on etukäteen selitetty oppimistilanne ja hänen roolinsa siinä. Simulaatioiden avulla opiskelijoita voidaan valmentaa erityyppisiin tilanteisiin. Jossakin simulaatiossa asiakas voi olla todella myöntyväinen ja toisessa tilanteessa vastahankainen tai aggressiivinen.

Ojala kokee purkutilanteet todella merkittävinä.

– Viimeksi juuri keskustelimme esimerkiksi kysymisen tärkeydestä. Kerroin, että on esimerkiksi ihan ok kysyä asioita suoraan, hän sanoo.

– Simulaatiotilanteissa pääsee myös näyttämään esimerkiksi erilaista elekieltä. Monesti sanotaan, että vaikka ahdistuksessa ihminen toimii tietyllä tavalla. Oikeasti ihminen voi toimia aivan laidasta laitaan. Joku ei näytä ahdistusta yhtään, toinen on jännittynyt, joku muu voi pyöriä tuolillaan.

Lakivelvoite kokemusasiantuntijoiden hyödyntämiseen

Vuodenvaihteessa tuli voimaan myös lakivelvoite, että kokemusasiantuntijoita hyödynnetään palveluiden kehittämisessä hyvinvointialueella.

Simulaatioiden taustalla on Ymmärrä asiakasta – Kokemustoiminta keskiössä -hanke. Hanke mahdollistaa kokemusasiantuntijoiden käytön tutkinto-opetuksessa. Koulutettavina on ollut myös työelämätoimijoita mielenterveys- ja päihdetyöstä.

– Tilanteet ja purkukeskustelut ovat aidompia ja parempia, kun mukana on aito kokemusasiantuntija eikä opettaja ja tai opiskelukaveri näyttelemässä asiakasta, lehtori Johanna Huhtala sanoo. Hän on erityisen iloinen, että hankkeen myötä on päästy kouluttamaan myös työelämätoimijoita.

Opiskelijoilla saattaa olla ennakkokäsityksiä vaikka erilaisiin ihmisryhmiin kuuluvien ihmisten kanssa työskentelystä.

– Tässä he näkevät, ettei erilaisia tilanteita tai ihmisiä tarvitse pelätä tai jännittää. Simulaatiot madaltavat kynnystä kohdata ihminen ja voivat ehkä jopa antaa sysäyksen, että tämä voisi olla urani tulevaisuudessa, Huhtala pohtii.

Lue lisää Kokeilimosta Lue lisää Ymmärrä asiakasta – Kokemustoiminta keskiössä -hankkeesta Päällekkäiset kädet, jotka pitelevät paperista sydäntä.

Opiskelijat tyytyväisiä simulaatioihin

Opiskelijoille opetetaan simulaatioissa erityisesti päätöksentekoa, menetelmäosaamista, puheeksi ottamista ja vuorovaikutusta.

Simulaatio-oppiminen on ollut heille mieluista. Kerättyjen palautteiden perusteella kaikki opiskelijat kokivat simulaatio-oppimisen positiiviseksi kokemukseksi. Kaikki kokivat myös oppineensa uutta sekä itse kokemuksesta että kokemusasiantuntijan kanssa käydystä jälkikeskustelusta.

”Kokemusasiantuntijoiden tarinat ja kokemukset tekivät simulaatiotilanteesta aidomman. Ja oli hienoa, että he osasivat kertoa hyvin miltä opiskelijoiden kohtaaminen tilanteessa tuntui. Caset olivat mielenkiintoiset.”

Opiskelijakommentti simulaatiosta

Jaa tämä sivu

Nainen lukee kirjaa ikkunan ääressä.

Opiskeluarjen tasapaino ja yhteisöllisyys korostuvat SAMKin opiskelijahyvinvointikyselyssä

SAMKin opiskeluhyvinvointikysely toteutettiin edellisvuosien tapaan keväällä 2024. Kyselyn tulokset tarjoavat arvokasta tietoa opiskelijoiden kokemuksista.

Kuvassa kilpailun voittajat vasemmalta oikealle: Niilo Forsström, Apukärry, Porin Lukio Nestori Vettenranta, Apukärry, Porin Lukio Viivi Virtanen, Digikaveri, Satakunnan ammattikorkeakoulu Juho Tuomaala, Fixly, Satakunnan ammattikorkeakoulu

ALL IN PITCH -yritysideakilpailu kisattiin perjantaina SAMKissa

ALL IN Pitch, Uusyrityskeskus Enter Satakunnan ja SAMKin yhdessä järjestämä yritysideakilpailu järjestettiin viime viikolla. Nuoret pääsevät kilpailussa esittelemään liikeideoitaan perinteisen hissipuheen muodossa ja saamaan palautetta tuomaristolta.

Osaamisaluejohtajat Tiina Savola, Riitta Tempakka, Jari Iisakkala ja Heikki Haaparanta sekä opetuksen vararehtori Timo Mattila (keskellä) ovat tyytyväisiä uudistukseen.

SAMK Master School – YAMK-opinnot yhtenä joustavana kokonaisuutena

Uusi SAMK Master School kokoaa yhteen suomenkieliset YAMK-tutkinto-ohjelmat ja tarjoaa opiskelijoille joustavan tavan kehittää osaamistaan. Master School tukee opiskelijoiden ammatillista kasvua ja antaa valmiuksia muuttuvan työelämän tarpeisiin.