Uraseurantakysely AMKista 2019 valmistuneille käynnissä

Kyselyn kohderyhmään kuuluvat kaikki vuonna 2019 AMK- ja YAMK-tutkinnoista valmistuneet. Heitä on yhteensä 29 000. Valtakunnallinen uraseurantakysely tuottaa ajantasaista työelämätietoa korkeakoulujen käyttöön.

Tietokoneen näyttö, näytöllä teksti "AMKista uralle".

Kyselyn tulosten perusteella autetaan hakijoita ja nykyisiä opiskelijoita heidän urapohdinnoissaan. Tulosten perusteella myös kehitetään tulevaisuuden ammattikorkeakoulutusta ja opiskelijoiden uraohjausta. Tuloksilla on lisäksi suora vaikutus korkeakoulun rahoitukseen.

Vastaajia lähestytään sähköpostitse ja tekstiviestillä. Taustatiedot poimitaan opetus- ja kulttuuriministeriön ylläpitämästä korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta Virrasta. Taustatietoina poimitaan perustiedot tutkinnoista, joten lomakkeessa ei kysytä erikseen siihen liittyviä asioita. Yhteystiedot poimitaan opiskelija- tai alumnirekisteristä sekä julkisista lähteistä vain kyselyn lähettämistä varten, sen jälkeen ne hävitetään.

Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti eikä yksittäistä vastaajaa voi tunnistaa.

——————

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen uraseurantakysely

Kyselyn tarve perustuu ammattikorkeakoululakiin (932/2014) ja -asetukseen (1129/2014). Aikaisempien vuosien uraseurantakyselyjen tulokset löytyvät Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta sekä Töissä.fi – palvelusta.

Kyselyn toteuttavat ammattikorkeakoulut yhdessä CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n kanssa. Kysely on auki 10.11. asti.

Jaa tämä sivu

Nainen koskettaa ja taivuttelee hevosta.

Haku käynnissä 4.12. asti! Opiskele eläinfysioterapian asiantuntijaksi

Syvenny eläinten hyvinvointiin eläinfysioterapian koulutuksessa. Koulutus tarjoaa uusinta tietoa ja käytännön taitoja, joiden avulla voit edistää eläinten liikkumis- ja toimintakyvyn ylläpitämistä tai parantamista. Hae 4.12.2024 mennessä.

SAMKin opiskelijoita luokkatilanteessa, osa etualalla sumeana, tarkennus taaempana oleviin opiskelijoihin.

Syksyn haut päättyivät – Liiketalouden verkkototeutuksen suosio jatkuu

Haku SAMKin tutkintoon johtaviin koulutuksiin on päättynyt. SAMKin yhteishaun hakukohteisiin jätettiin yhteensä lähes 2500 hakemusta ja englanninkielisten koulutusten erillishakuun yli 4200 hakemusta.

SAMKin hoitotyön simulaatiotila, opiskelija ja potilasnukke.

Syksyn haut alkoivat – SAMKissa haussa kahdeksan monipuolista tutkintoon johtavaa koulutusta

Korkeakoulujen syksyn 2024 yhteishaku on alkanut ja se päättyy 11.9.2024 klo 15.00. Samaan aikaan järjestetään myös SAMKin vieraskielisten koulutusten syksyn erillishaku. Tämän syksyn hauissa SAMKissa on tarjolla kahdeksan tutkintoon johtavaa koulutusta, joiden opinnot alkavat vuoden 2025 alussa.