Taneli Liikamaa kuvailee rakennusalaa osaksi perheensä perinnettä ja kertoo, että suvussa on paljon rakentajia.
– Niin sanottu sukupaine vaikutti alan valintaan, Taneli toteaa.
Opintojen sisältö on kuitenkin vahvistanut omaa kiinnostusta alaan.
– Monipuoliset opintojaksot kiinnostavat minua eniten, hän lisää.
Haaveena johtotehtävät ja oma yritys
Tanelilla on selkeä tavoite uralleen: hän haluaa edetä rakennusalan johtotehtäviin ja mahdollisesti perustaa oman alan yrityksen. Tulevaisuuden työelämän kannalta hän pitää erityisen tärkeinä taitoina innovatiivisuutta, oma-aloitteisuutta, kielitaitoa ja vuorovaikutustaitoja.
Opiskelun ja työn tasapaino pysyy Liikamaalla hyvin hallinnassa.
– Silloin kun pitää opiskella, opiskellaan ja töitä tehdään silloin kun pitää, hän linjaa.
Hänellä on selkeä visio opintojensa rytmityksestä.
– Painetaan hommia tämä neljä vuotta, ja sitten voi miettiä lomaa, kun on paperit kädessä ja työpaikka.
Harrastus ja opiskelutuki jääkiekosta
Vapaa-ajallaan Liikamaa harrastaa jääkiekkoa ja toimii tuomarina, mikä paitsi tarjoaa vastapainoa opintoihin myös auttaa opintojen rahoittamisessa.
– Sillä rahoitan opiskelun, Liikamaa kertoo, ja mainitsee löytävänsä hyvin aikaa harrastuksilleen opiskelun ohessa.
Vaikka Liikamaa kokee olevansa oikealla alalla, hän suhtautuu tulevaisuuteen avoimesti.
– Nyt tuntuu oikealta valinnalta, hän toteaa alanvalinnastaan.
Jatkosuunnitelmiakin on jo mielessä: valmistumisen jälkeen Liikamaa aikoo jatkaa diplomi-insinöörin opintoihin. Opintojen ohella Liikamaa on jo päässyt hyödyntämään taitojaan työelämässä, ja opiskelukokemukset ovat vahvistaneet hänen ammatillista suuntaansa.
Taneli Liikamaa
- Toisen vuoden insinööriopiskelija
- Kotoisin Klaukkalasta
- Toimii jääkiekkoerotuomarina opiskelujen ohella
—————
Artikkeli on kirjoitettu osana opiskelijoiden opinnoissaan tuottamaa juttusarjaa.