Uraseurantakysely tehtiin viimeksi viime vuoden puolella, jolloin se suunnattiin vuonna 2019 SAMKista valmistuneille. Kyselyllä selvitetään valmistuneiden työuria, työmarkkinatilannetta ja tyytyväisyyttä suorittamaansa tutkintoon.
Opetuksen vararehtori Timo Mattila on tyytyväinen SAMKista valmistuneiden työllisyysprosenttiin.
– On ilahduttavaa, että meiltä valmistuneet työllistyvät hyvin. Kyselystä käy ilmi, että valmistumisen jälkeen työllistyminen Satakuntaan on yleistä, mutta useamman vuoden kuluttua valmistumisesta Satakunnassa työskentelevien osuus on hieman pienempi, hän pohtii.
SAMKin osalta 75 % vastaajista työskenteli oman tutkintonsa mukaisella alalla.
Valmistuneet tyytyväisiä saamaansa tutkintoon
Kyselyssä nousi esiin myös se, miten SAMKin opiskelijat ovat sijoittuneet valmistumisen jälkeen.
– Vastaajilta saimme myös palautetta siitä, mitkä osa-alueet koulutuksessamme ovat onnistuneet hyvin. Työelämä muuttuu kuitenkin nopeasti, ja saimme alumneilta hyödyllisiä näkemyksiä siitä, mihin suuntaan toimintaamme tulisi kehittää, Mattila kertoo.
Kyselystä ilmeni, että 86 % vastaajista oli vähintään melko tyytyväisiä SAMKissa suorittamaansa tutkintoon. Luku oli samaa luokkaa valtakunnallisen keskiarvon kanssa. Vastaajat kokivat myös, että tutkinto antoi hyvät valmiudet työelämään.
– Olemme onnistuneet siinä, että sekä työntekijät että työnantajat ovat tyytyväisiä. Se kertoo siitä, että tekemisemme on laadukasta.
Geneeriset taidot avainasemassa
Kyselyssä korostui tarve geneeristen taitojen osaamiselle. Nykyajan työelämässä vaaditaan muun muassa stressinsietokykyä, itsensä johtamista sekä kykyä hoitaa useita asioita samanaikaisesti. Kyselyssä kysyttiin, kuinka tärkeitä erilaiset osaamiset ovat vastaajien työssä. SAMKin osalta tärkeimmiksi nousivat oma-aloitteisuus, itseohjautuvuus, itsenäinen työskentely ja ajanhallinta. Vastaajat myös kokivat, että AMK-opiskelu oli kehittänyt hyvin näitä taitoja.*
– Oppiminen on jatkuvaa. On tärkeää päivittää vanhaa osaamista ja hankkia uusia taitoja, joita nykyinen työelämä vaatii, Mattila miettii.
—————
* Väittämäkysymyksissä asteikko oli 1-6 (täysin eri mieltä – täysin samaa mieltä). Kaikkien mainittujen osaamisten vastauskeskiarvo oli tärkeyden osalta 5,5 ja siinä, miten AMK-opiskelu on kehittänyt kyseistä taitoa, 4,5.