Mielenterveys- ja päihdetyön opinnoista monipuolista osaamista ensihoitoon

Juuso Raitio hakeutui mielenterveys- ja päihdetyön opintoihin, koska kaikissa ensihoidon töissä tarvitsee alan osaamista enenevissä määrin. Hän työskenteli opintojen alkaessa ensihoitajana ambulanssissa, ja vaihtoi vuoden vaihteessa palomiehen tehtäviin. Opinnoista on hyötyä molemmissa työtehtävissä.

Juuso Raitio ambulanssissa

Juuso Raitio sanoo, että ensihoidon pitkät kuljetusmatkat antavat mahdollisuuden syvällisempiinkin keskusteluihin asiakkaan kanssa.

– Halusin kehittää itseäni tällä osa-alueella. Minulle on tärkeää, että ensihoidon asiakas saa parhaan mahdollisimman avun heti ensihoitajalta, tai että asiakas osataan ohjata oikeanlaisen avun piiriin. On tärkeää, ettei hän jää vaille hoitokontaktia, Raitio kertoo opintoihin hakeutumisen syistä.

SAMKista vuonna 2015 sairaanhoitajaksi valmistunut Raitio työskenteli valmistumisensa jälkeen viime vuoden loppuun asti päätoimisena ensihoitajana ambulanssissa. Aiemmin hän on tehnyt myös keikkatöitä vuodeosastolla ja lastenkodissa.

Pari vuotta sitten Raitio päivitti tutkintonsa palomieheksi ja on toiminut vuoden alusta asti palomiehen tehtävissä Kankaanpään pelastusasemalla. Hän sanoo työnsä olevan todella monipuolista.

­- Tässäkin työskennellään ensihoidossa. Palomiehen ja ensihoitajan osaamisesta on apua molemmissa tehtävissä. Työnkuvat tukevat toinen toistansa.

Opinnoissa kattavasti asiantuntijaluennoitsijoita

Raitio on kokenut mielenterveys- ja päihdetyön opinnot hyödyllisiksi. Parasta antia opinnoissa ovat hänen mukaansa olleet eri osaamisalojen asiantuntijaluennot. Ne ovat antaneet paljon näkökulmia työelämään.

– Opinnoissa oli tarjolla kattava määrä asiantuntijaluennoitsijoita. Opinnot työllistivät sopivasti eivätkä tehtävät olleet ylitsepääsemättömiä.

Myös ryhmätyöt olivat hänelle mieluisia.

– Ryhmätöiden avulla pystyi lisäämään tietoisuutta eri menetelmistä ja tutkimuksista. Ryhmässä pääsi myös kuulemaan erilaisista toimintamenetelmistä, joista itsellä ei ollut aiemmin tietoa.

Pitkät kuljetusmatkat antavat mahdollisuuden syviin keskusteluihin

Raitio kertoo huomanneensa, että kiinnittää nyt opintojen aloittamisen jälkeen työssään entistä enemmän huomiota asiakkaan kohtaamiseen, kuunteluun ja läsnä olemiseen. Asiakkaita on voinut jäädä palveluiden piiristä ulkopuolelle tai heidän hoitokontaktinsa eivät ole olleet riittäviä.

– Ensihoidon pitkät kuljetusmatkat antavat mahdollisuuden syvällisempiinkin keskusteluihin asiakkaan kanssa. Olen myös tullut tietoisemmaksi erilaisista mielenterveys- ja päihdepalveluista, joihin asiakkaita tulee ohjattua nykyään enemmän.

Hän suosittelee opintoja jokaiselle sairaanhoitajalle, vastuualueesta riippumatta.

– Itse huomasin opintojen aikana, kuinka tietyissä hoitotyön ympäristöissä tuijotetaan liikaa somaattisia vaivoja ja asiakkaan mielenterveyden huomioiminen jää vähemmälle, hän sanoo.

– Opintoja harkitsevalle haluan muistuttaa, että opiskelu kannattaa aina ja tämän osa-alueen tietoisuuden lisääminen ei varmasti valu hukkaan. Koulutus oli kattava paketti, joka eteni sopivassa tahdissa, luennot olivat mielenkiintoisia ja luokassa oli hyvä ryhmähenki, hän sanoo.

Hae mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutukseen 14.5.2023 mennessä Juuso Raitio seisoo ambulanssin takana

Juuso Raitio

Työskentelee palomiehenä Kankaanpään pelastusasemalla

Opiskelee mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutuksessa (30 op)

Aiempi koulutus:

  • Sairaanhoitaja (AMK), valmistuminen vuonna 2015
  • Hoitotason täydennyskoulutus (30 op) vuonna 2016
  • Palomies, valmistuminen vuonna 2021
  • Sairaanhoitaja (YAMK), valmistuminen vuonna 2022

Jaa tämä sivu

Nainen lukee kirjaa ikkunan ääressä.

Opiskeluarjen tasapaino ja yhteisöllisyys korostuvat SAMKin opiskelijahyvinvointikyselyssä

SAMKin opiskeluhyvinvointikysely toteutettiin edellisvuosien tapaan keväällä 2024. Kyselyn tulokset tarjoavat arvokasta tietoa opiskelijoiden kokemuksista.

Kuvassa kilpailun voittajat vasemmalta oikealle: Niilo Forsström, Apukärry, Porin Lukio Nestori Vettenranta, Apukärry, Porin Lukio Viivi Virtanen, Digikaveri, Satakunnan ammattikorkeakoulu Juho Tuomaala, Fixly, Satakunnan ammattikorkeakoulu

ALL IN PITCH -yritysideakilpailu kisattiin perjantaina SAMKissa

ALL IN Pitch, Uusyrityskeskus Enter Satakunnan ja SAMKin yhdessä järjestämä yritysideakilpailu järjestettiin viime viikolla. Nuoret pääsevät kilpailussa esittelemään liikeideoitaan perinteisen hissipuheen muodossa ja saamaan palautetta tuomaristolta.

Osaamisaluejohtajat Tiina Savola, Riitta Tempakka, Jari Iisakkala ja Heikki Haaparanta sekä opetuksen vararehtori Timo Mattila (keskellä) ovat tyytyväisiä uudistukseen.

SAMK Master School – YAMK-opinnot yhtenä joustavana kokonaisuutena

Uusi SAMK Master School kokoaa yhteen suomenkieliset YAMK-tutkinto-ohjelmat ja tarjoaa opiskelijoille joustavan tavan kehittää osaamistaan. Master School tukee opiskelijoiden ammatillista kasvua ja antaa valmiuksia muuttuvan työelämän tarpeisiin.