Hanna Hannukaisen tie SAMKiin on käynyt opettajaharjoittelun kautta. Harjoittelun jälkeen hän sai jatkaa saman opintojakson parissa. Kun SAMKiin aukesi koulutussuunnittelijan paikka, hänet valittiin tehtävään. Hanna teki pitkään näitä töitä rinnakkain, kunnes siirtyi kokonaan lehtoriksi. Nykyään hänen työhönsä kuuluu myös täydennyskoulutuksia ja hankkeita. Lisäksi hän toimii työnohjaajana.
– Vaikka työni voi vaikuttaa sirpaleiselta, se kiteytyy selkeisiin teemoihin. Työnohjaus ja työhyvinvointi ovat nousseet nepsyteemojen lisäksi keskeisiksi aihealueiksi. Työni kulkee ikään kuin kahdella selkeällä raiteella.
Työssään Hannukainen inspiroituu eniten ihmisistä. Hän näkee SAMKin työyhteisönä, jossa erilaiset näkökulmat, taustat ja osaamiset ovat voimavara.
– Neuromoninaisuus tarkoittaa, että meillä kaikilla on jossain määrin näitä piirteitä ja ne näkyvät eri tavoin – toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Niiden vaikutukset vaihtelevat yksilöllisesti. Oleellista on, että arvostamme toistemme vahvuuksia ja tuemme erityisesti opiskelijoita löytämään omat polkunsa, hän sanoo.
Hannukainen ei halua vähätellä neurokirjon haasteita, mutta kokee, että erilaisuudesta voi seurata myös hyviä asioita.
– Yhteisötasolla neuromoninaisuus rikastuttaa toimintaa, hän kiteyttää.
Avointa ja kunnioittavaa vuorovaikutusta
Viime syksynä Hanna Hannukainen kiersi Rauman kaupungin toimeksiannosta lähes kaikki sen peruskoulut ja vieraili työyhteisöissä kouluttamassa neurokirjon asioista.
– Keskusteluihin nousivat esimerkiksi pienten kyläkoulujen ja suurten yhtenäiskoulujen erilaiset toimintakulttuurit. Saimme mahdollisuuden hienovaraiseen, mutta merkitykselliseen ajattelun ravisteluun ja erilaisten näkökulmien avaamiseen, hän sanoo.
Hannukainen kertoo oppivansa tilauskoulutuksissa itsekin aina uutta. Hedelmällisimmäksi hän kokee juuri vuoropuhelun työyhteisöjen kanssa.
– Olen saanut aivan uusia näkökulmia kouluttaessani neurokirjon teemoja esimerkiksi kirjaston tai hammashuollon henkilökunnalle. En ole informaatikko, suuhygienisti enkä hammaslääkäri, mutta neurokirjoasoihin olen syventynyt pitkään. Eri alojen asiantuntijoiden kysymykset ja esimerkit avaavat minulle näkymiä heidän maailmoihinsa.
Hannukainen toivoo, että neurokirjoa lähestyttäisiin ymmärryksen, ei vain ”pulmapuheen” kautta. Hän puhuu muutenkin oletusvapaan vuorovaikutuksen puolesta.
– Neurokirjoasiat ovat moninaisia. Se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle – ei siis kannattaa olettaa, vaan kysyä. Avoin ja kunnioittava vuorovaikutus on kaikissa tilanteissa hyvä lähestymistapa, hän sanoo.
Sosionomiopiskelijoille näkökulmia nepsyasioihin
Sosiaalialalla neurokirjon asiat tulevat vastaan asiakasryhmästä riippumatta – työskentelee sitten varhaiskasvatuksessa, perhetyössä, koulussa, nuorisotyössä, lastensuojelussa, mielenterveyden ja päihdetyön teemojen parissa tai työllisyyden parissa.
– Neuroerityisyyteen liittyy monesti tietynlainen kuormitusherkkyys. Mikäli neurokirjon asioita ei tunnisteta ajoissa, niiden oheen voi kietoutua muita pulmia kuten koulupoissaoloja, mielenterveyden oireilua tai päihteiden käyttöä. Palvelujärjestelmän pulmana on, että tunnistamme herkästi näitä sekundaarisia pulmia, joiden hoito ei kuitenkaan yksinään tuota vielä pysyviä tuloksia – ydinpulma kun on toisaalla.
Sosionomikoulutuksen syventävissä opinnoissa on tarjolla eri teemoja, joista opiskelija voi valita itseään kiinnostavat. Hannukainen opettaa kolmessa erityiskasvatuksen ja vammaistyön opintokokonaisuudessa. Ne keskittyvät neuromoninaisuuteen, ohjausosaamiseen sekä palvelujärjestelmiin ja lakeihin.
– On tärkeää ymmärtää, mihin ihmisellä on lain mukaan oikeus ja miten rajauksia palveluiden ja etuuksien osalta tehdään. Esimerkiksi vammaispalvelulaki on juuri uudistunut, hän sanoo.
Aistiesteettömyydestä arkipäivää
Hanna Hannukainen on kiitollinen, että on saanut kouluttaa pitkään neurokirjon teemoista. Samalla on ollut mahdollisuus nostaa SAMKin näkyvyyttä nepsyasioiden osaajana. Hannukainen onkin luennoinut aiheesta ympäri Suomea.
– Metkaa on, ettemme juurikaan markkinoi näitä työyhteisöille räätälöitäviä nepsykoulutuksia. Enemmänkin käy niin, että käyn puhumassa jossakin tapahtumassa ja joku kuulijoista aina innostuu kutsumaan seuraavaan tapahtumaan, hän naurahtaa.
Hannukainen sanoo, että on monta syytä, miksi nepsyasioista puhutaan juuri nyt niin paljon.
– Nykyinen elämäntapamme on erittäin ärsykekeskeinen ja toisaalta paitsi tietotyössä myös koulupolulla on osattava organisoida asioita ja johtaa itseään. Itseohjautuvuuden vaade on aika iso jo suhteellisen pienille lapsille, hän sanoo.
Hannukainen on erityisen huolissaan tyttöjen neurokirjon piirteiden tunnistamisesta. Perinteisesti tunnistetut, yleisemmin pojille tunnusomaiset, nepsy-piirteet saattavat näkyä herkemmin ulospäin esimerkiksi aktiivisuutena ja vilkkautena.
– Hiljaisemmilla henkilöillä, usein tytöillä, kuormitus voi näkyä ajatusten harhailuna tai vaikkapa jatkuvana pinnistelynä sosiaalisissa tilanteissa, mikä jää herkemmin muilta piiloon. Kouluarvosanat saattavat olla hyviä, mutta jatkuva pinnistely kodin ulkopuolella verottaa jaksamista. Niinpä arkiset toimet kuten läksyjen teko, pesulla käynti tai syöminen voivat olla takkuilla, vaikka koulu sujuisikin, hän pohtii.
Hannukaisen haaveena on nähdä paitsi neurokirjon ymmärryksen myös aistiesteettömyyden laajeneminen.
– Toivon, että ympäristöjä kehitetään tulevaisuudessa niin, että mahdollisimman moni voi niissä hyvin. Tärkeä kysymys onkin, keiden kaikkien ääntä kuullaan, kun kehitetään tulevaisuuden tiloja ja toimintaympäristöjä.
