TUKEE2

Aikaisempien tutkimusten ja hankkeiden mukaan suurimman osan suomalaisista nuorista voidessa yhä paremmin,
saattavat sosiaalinen huono-osaisuus, elämänhallinnan ongelmat ja mielenterveydelliset haasteet kumuloitua
aiheuttaen osalle nuorista huomattavia vaikeuksia selvitä monella eri elämän osa-alueella. Satakunnan alueella
ajankohtaisen haasteen tuo mielenterveyspalveluiden huono saatavuus erikoissairaanhoidon ulkopuolella. Pahimmillaan nämä vaikeudet johtavat opintojen keskeytymiseen sekä koulutuksesta ja työelämästä syrjäytymiseen.
Osaamisen vahvistaminen pelkästään mielenterveys- ja sosiaalipalveluissa ei ole yksinomaan riittävää ennalta
ehkäisemään nuorten henkisestä pahoinvoinnista johtuvaa syrjäytymiskehitystä, vaan osaamisen valuttamista näiden
haasteiden tunnistamiseen ja kohtaamiseen tarvitaan myös nuorten muissa kasvu- ja kehitysympäristöissä.

TUKEE! -hankkeessa toteutetun arvioinnin perusteella kohderyhmän nuoret kokivat saaneensa uutta tietoa, apua
omiin ongelmiinsa sekä kokemuksen osallisuudesta ja tasa-arvoisesta kumppanuudesta hankkeen toimintoihin
osallistuessaan. TUKEE2 -hankkeen tarkoituksena on jatkaa TUKEE! -hankkeessa aloitettua nuoria osallistavaa,
mielenterveyttä edistävää ja näyttöön perustuvaa menetelmäosaamisen jalkauttamista. Hanketyötä tehdään nuorten
luonnollisissa kasvuympäristöissä sekä nuorten että heidän kanssaan toimivien osaamisen vahvistamiseksi
mielenterveydellisten ja neuropsykiatristen haasteiden tunnistamisessa ja kohtaamisessa.

TUKEE2 -hankkeessa tavoitellaan kokemuksellisuuteen ja vertaisuuteen perustuvaa yhdessä tekemisen kulttuuria,
jossa nuoren ääni saadaan kuuluviin aktiivisen osallisuuden sekä kokemus- ja kehittämisasiantuntijuuden kautta.
Kokemustieto ja vertaisuus nostetaan tiedollisen ja taidollisen osaamisen rinnalla merkittäväksi osaksi hankkeen
kehittämistyötä.

Hankkeen toimenpiteiden tuloksena nuorten valmiudet ammatilliseen koulutukseen suuntaamisessa, opintojen
saattamisessa loppuun sekä työelämän siirtymisessä vahvistuvat ja heidän tulevaisuuden työelämäntaitonsa
paranevat. Merkittävänä pitkän aikavälin tuloksena on kohdennetun mielenterveydellisen tuen tarpeessa olevien
nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja osallisuuden lisääminen.

Tutkimuskeskus

Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus

Aikataulu

1.9.2020 – 31.3.2023

Hankkeen tila

Päättynyt

Rahoittaja

ESR 2014-2020 (17 %)

Minna Kahala

Projektipäällikkö
+358 44 710 3129 minna.kahala@samk.fi
Vastuualueyksikkö
Hyvinvointi ja terveys
Toimintayksikkö
Hoitotyö
Tiimi
Hoitotyö (päivä) -tiimi
Toimipaikka
SAMK-kampus Pori

Anu-Susanna Koskela

Projektisihteeri
+358 44 710 3293 anu-susanna.koskela@samk.fi
Vastuualueyksikkö
Talous- ja hallintopalvelut
Toimintayksikkö
Hankepalvelut
Toimipaikka
SAMK-kampus Pori
Neljä henkilöä istumassa sohvaryhmän äärellä.
Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus

Työikäisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn asialla

Ihmisen toimintakyvyn tutkimuksessa keskitymme työikäisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn parantamiseen.
Ihmisen toimintakyky