TERVA – Terveelliset vesiliikenteen alukset

Infektiot ovat vakava terveysriski paikoissa, joissa on paljon ihmisiä. Epidemiat vesiliikenteen aluksilla ovat melko tavallisia ja ne aiheuttavat terveysriskin, kustannuksia ja imagomenetyksiä, joita perinteisillä ratkaisuilla on vaikea hallita ja ennaltaehkäistä. Infektioiden vähentäminen aluksilla edistää ihmisten pysymistä terveenä, lisää kannattavuutta, vähentää epidemioiden aiheuttamia kustannuksia ja lisää laivamatkustamisen houkuttelevuutta. Satakuntaliiton rahoittaman TERVA-hankkeen tavoitteena on toteuttaa laivanrakennusteollisuuteen sisäympäristön hygienian merkitystä korostava suunnitteluohjeistus, joka vastaa rakennusteollisuuden RT-ohjeita. Lisäksi hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan ohjeistusta tukeva virtuaalinen innovaatioalusta laivaympäristöön.

TERVA-hankkeen tavoite on vahvistaa Satakunnan sisäympäristön hygienian innovointi- ja osaamiskeskittymää ja kehittää satakuntalaisten yritysten liiketoimintapotentiaalia. Uusi sisäympäristön hygieniaan perustuva liiketoimintakärki tukee osaltaan koko Satakunnan meriklusterin kestävää kehitystä ja alueen älykästä erikoistumista. Hankkeessa edistetään hyvinvointia ja parannetaan turvallisuutta kehittämällä ratkaisuja potentiaalisiin ja ajankohtaisiin globaaleihin terveysriskeihin (vrt. koronavirus COVID-19). Hyvinvointiin ja turvallisuuteen panostaminen tuo pitkällä tähtäimellä yhteiskunnalle säästöjä.

Tutkimuskeskus

Tutkimuskeskus WANDER

Aikataulu

1.3.2021 – 31.8.2023

Hankkeen tila

Päättynyt

Rahoittaja

EAKR 2014-2020

Riika Mäkinen

Projektipäällikkö
+358 44 710 3064 riika.makinen@samk.fi
Vastuualueyksikkö
Teknologia
Toimintayksikkö
Tutkimuskeskus WANDER
Toimipaikka
SAMK-kampus Rauma (Merimäki)

Sinikka Kyngäs

Projektisihteeri
+358 44 710 3421 sinikka.kyngas@samk.fi
Vastuualueyksikkö
Talous- ja hallintopalvelut
Toimintayksikkö
Hankepalvelut
Toimipaikka
SAMK-kampus Pori
Nainen pipetoi laboratoriossa.
Tutkimuskeskus WANDER

Luotettava yhteistyökumppani jo lähes 20 vuoden ajan

Veteen, materiaaleihin ja sisäympäristön hygieniaan liittyvät tutkimus- ja tuotekehitystoimintamme palvelee alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.
Vesi, materiaalit ja sisäympäristön hygienia