Älykäs merilogistiikka Satakunnassa

Hanke hakee ratkaisuja Satakunnan kestävän kasvun ohjelman ”Meriosaaminen, logistiikka ja huoltovarmuus” –
kokonaisuudessa esille nostettuihin kolmeen tarpeeseen:

1. Satakunnan elinkeinoelämä tarvitsee kustannustehokkaita, turvallisia ja toimivia logistisia ketjuja ja
liikenneyhteyksiä. Meriväylät ja mantereen jatkoyhteydet ovat satamien kannalta keskeisiä. Meriväylät ovat
Satakunnalle merkittävä reitti maailmalle.
2. Teollisuuden kilpailukyvyn parantaminen edellyttää digitalisaation hyödyntämistä kuljetusmuotojen kehittämisessä.
Vientiteollisuuden tueksi tarvitaan tulevaisuudessakin turvallinen, kilpailukykyinen ja ympäristöystävällinen
logistiikkaketju.
3. Ympäristölainsäädännön kiristyvät vaatimukset edellyttävät logistiikkaketjun kokonaisvaltaista ymmärrystä, joka
saavutetaan tarkastelemalla merenkulkua kiinteänä osana laajempaa tiedonkulun ja toimintojen kokonaisuutta.
Ohjelman mukaan tarpeiden ratkaisemisen osalta ensimmäisiä askeleita ovat Merilogistiikan tutkimuskeskuksen
käynnistäminen ja laajan selvitystyön tekeminen. Tämä hanke toteuttaa esitetyn laajan selvitystyön.

Hanke tavoittelee erityisesti seuraavia konkreettisia tuloksia:

1. Kehittyneen merilogistiikan prosessin ymmärtäminen ja määrittäminen Satakunnan teollisuuden hyödynnettäväksi.
Digitalisaatiota hyödyntävissä prosesseissa teknologia muokkaa ihmisen roolia ja kuljetusketjun rakennetta.
2. Satakunnan teollisuudelle kehitetty logistisen prosessin riskienhallintamalli ja rakenteellinen viitekehys. Hankkeen
tulokset paljastavat tehokkaasti Itämeren alueen logistiikkaketjujen kehityskohteet.
3. Laajasti sovellettavissa oleva kehittynyt merilogistiikan kuljetusketju, joka mahdollistaa resurssitehokkaan ja
ympäristöystävällisen tavaraliikenteen. Teknologiaa hyödyntävä tiedonsiirto ja kuljetusprosessin ennustettavuus
minimoivat ympäristön kuormittumisen ja optimoivat ajankäyttöä.

Tutkimuskeskus

Merilogistiikan tutkimuskeskus

Aikataulu

1.4.2021 – 31.7.2023

Hankkeen tila

Päättynyt

Rahoittaja

EAKR 2014-2020

Heikki Koivisto

Projektipäällikkö
+358 44 710 3674 heikki.koivisto@samk.fi
Vastuualueyksikkö
Logistiikka ja meriteknologia
Toimintayksikkö
Merilogistiikan tutkimuskeskus
Toimipaikka
SAMK-kampus Rauma (Merimäki)

Anu-Susanna Koskela

Projektisihteeri
+358 44 710 3293 anu-susanna.koskela@samk.fi
Vastuualueyksikkö
Talous- ja hallintopalvelut
Toimintayksikkö
Hankepalvelut
Toimipaikka
SAMK-kampus Pori
Nainen ja kaksi miestä merenkulun simulaatiotilassa.
Merilogistiikan tutkimuskeskus

Tehostamme logistiikkaketjujen toimintaa, merenkulun turvallisuutta sekä huoltovarmuutta

Teemme merilogistiikassa tutkimusta ja tuote- ja palvelukehitystä. Pääteemojamme ovat tehokkuus, turvallisuus sekä sininen ja vihreä kasvu.
Merilogistiikka